sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kalkkimaalin lumoissa

Taannoin sain naistenpäivälahjaksi vanhan yöpöydän, joka minun oli tarkoitus tuunata kotiini sopivaksi (linkki Hyvän mielen löytöihin tässä). Vihdoin ja viimein sain projektin valmiiksi. Ei sillä, että itse maalaukseen olisi mennyt aikaa, mutta monet muut tapahtumat sekä suunnittelut ovat vieneet aikaani.

Jeanne d' Arc living Vintage Paint kalkkimaali sekä antiikkivaha


Klikkaa "Lue lisää", jos haluat nähdä kuvia maalausvaiheista ja valmiista yöpöydästä.


Netissä huomasin kuvan kalkkimaalilla maalatusta upeasta piirongista ja siihen ihastuttuani, päätin ottaa selvää näistä vaivattomiksi kehutuista maaleista. Itse olen jonkin verran skeptinen ja epäilin kalkkimaalin toimimista, joten päätin kokeilla maalia ensin pieneen yöpöytääni. Tarkoitukseni on siis tuunata myös iso klaffipiironki. 

Monet kalkkimaaleilla maalanneet tuunaajat kehuivat maalia todella riittoisaksi - sillä on nopeaa maalata ja sillä saa helposti hyvää jälkeä. Pohjatöitä ei juurikaan tarvita, maali on vesiliukoinen ja hajuton, sekä nopeasti kuivuvaa. Oman kärsimättömyyteni hyvin tuntien: olisiko mikään maali näin mahtavaa?




Pienet (2x100ml) purkit kalkkimaalia tilasin Sisustusliike PPDecorasta, josta ne saapuivat ennätysnopeasti, eli tilaamista seuraavana päivänä, vau. Sävyksi valitsin Dusty Greenin ja vahaksi Light Greyn. Tuntui uskomattomalta, että niin pieni määrä maalia riittäisi. No mutta - ei pohjatöitä ja sutimaan. Edelleen pieni epäilyksen poikanen mielessäni...

Ensimmäinen kerros ei minua vielä vakuuttanut, vaikka maali tosiaankin oli nopeasti kuiva ja helposti sudittava. Ihan loistavaa, että mitään maalikäryjä ei tullut ja pensselit sai pestä pelkällä vedellä.

Ensimmäinen kalkkimaalikerros
























Toisen maalikerroksen jälkeen tulosta alkoi näkyä ja pinta oli ihanan samettinen, sekä peittävä. Näihin kahteen maalikerrokseen riitti hyvin yksi 100 ml:n maalipurkki. Maalasin pinnan vielä kertaalleen ja voila - valmista. Ja maalia jäljellä melkein kokonainen purkki :).

Pohjatöiden tärkeydestä olen hieman eri mieltä ja aionkin piironkia tuunatessani hieman siistiä koloja ennen maalausta. Toki kalkkimaali peitti hyvin ja jonkin verran tasoitti pintaa, mutta täysin se ei virheitä korjannut. 























Vielä vaha pintaan, jotta yöpöytä olisi kulutusta kestävämpi. Vaha ei ollutkaan sitten enää hajuton ja otti todella hengitykseen, mutta sitäkin oli helppo levittää ja pinta sai tarpeellisen suojansa.



























Olen todella tyytyväinen muutokseen ja yöpöytä tulee tarvitsemaani käyttöön. Voin hyvillä mielin suositella kalkkimaalia huonekalujen tuunaukseen. Toki maalia voi käyttää muuhunkin tarkoitukseen - itse mietin juuri käyttötarkoitusta loppumaalille, hmm...

























Huom. kesäpuodissani Galleriapuoti Aistinjyvässä myynnissä pieni erä kalkkimaaleja :)

9 kommenttia:

  1. Oi upee tuli! Vois ittekkin kokeilla tota maalia johonkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, on kyl kätevää maalia. Värisävyjä voi myös sekoittaa toisiinsa, niin saa lisävärejä. En oo vielä päättänyt millä sävyllä maalaan piirongin... :D

      Poista
  2. Paljonko sait maalattua tuolla desin purkilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Yöpöytään riitti lähes desi, enkä edes laimentanut maalia yhtään. Kannattaa tietenkin varata maalia mielummin enemmän kuin vähemmän, kuin mitä ajattelee tarvitsevansa. Maalausiloa :-)

      Poista
  3. Käyköhän tämä myös levypintaisiin uudempien kalusteisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että käy :). Kannattaa ehkä vielä varmistaa esim. maalia myyvältä liikkeeltä. Onnea maalaamiseen

      Poista
  4. Hei! Miten paljon tuohon yöpöytään meni vahaa? Itsellä tarkoitus maalata lasiovinen ja -seinäinen vitriinikaappi, joten pohdin riittääkö 35 ml:n vahapurkki siihen (maalattava pinta-ala n. yhden ja puolen, max. kahden yöpöytäsi verran)? Entä kuinka kauan vahan hajun haihtuminen vei, jos se kerran oli todella voimakas?

    Kiitos paljon vastauksista jo etukäteen!
    Janna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Janna

      En laittanut vahaa kuin pöydän pintaan ja vähän kulmiin, samaa vahaa käytin myös isoon lipastoon ja sitä on jäljellä vielä todella paljon. Tietenkin riippuu siitä vahaatko kaapin kokonaan, mutta uskon, että riittää hyvinkin :).

      Vaha oli voimakkaan tuoksuinen - ainakin omaan nenääni - vahauksen ajan, mutta aika nopeasti tasoittui. Onnea maalaukseen :D

      Poista
    2. Kiitos vastauksista!

      Päädyin nyt kuitenkin tilaamaan sekä ison purkin maalia että vahaa, koska keksin muutaman muunkin maalauskohteen :) Ja hyvä, että haju ei kovin kauaa häiritse!

      Janna

      Poista

Kiitos kommentistasi :)