Small Grey Outline Pointer -->

tiistai 23. syyskuuta 2014

Asioita päätökseen

Moni asia on tullut päätepisteeseensä, kuten esim. opiskelu visualistiksi. Eilen olimme kukin vuorollamme Kokemäellä arviointikeskusteluissa. Tänään näimme Visujen kanssa pitkästä aikaa opiskelun merkeissä ja suuri osa päivästä kului tuttuun tapaan nauraen :D. Ohessa irrottelimme looseista niittejä sekä maalasimme ne uudelleen. Uudet Visut - olkaa hyvä!

Lauantaina starttasi tosiaan Amazing Eura Race 2, siitä koostetta heti, kun saan kahlattua läpi lähes 500 kuvaa, osa aikalailla tärähtäneinä. Oli ihan mahtava päivä, vaikka alkuun jännittikin, koska mukana oli uusia kilpailijoita ja haastavampia tehtäviä. Porukka oli kuitenkin niin loistava, että on ilo järjestää kilpailu myös ensi vuonna. Kiitos ennakkoluulottomille, kilpailuhenkisille ja upeille kilpailijoille sekä tietenkin assarille ♥. Unohtamatta tehtäväpisteisiin osallistuneita järjestäjiä.

Kilpailijakaarti kera järjestäjien



































Huomenna osallistun Alvar-seminaariin Kauttuan Klubilla, jossa  keskustellaan mm. Kauttuan Ruukinpuiston kehittämismahdollisuuksista. Torstaina päivällä palaveeraan joulukalenteri-idean merkeissä ja illalla juhlitaan Ruukin Helmessä opiskelun päättymistä. Aika on mennyt nopeasti ja monella on edessä paluu arkeen (eli esim. palaaminen vanhaan työpaikkaan). Itselläni ei ole töitä tiedossa, joten käynti työ- ja elinkeinotoimistossa on edessä.

Vaikka opiskelu ei heti töitä tuonutkaan, on se avannut silmiäni sille, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä ja mitä en. Tapahtumien järjestäminen saattaa mennä aika lailla hyväntekeväisyyden piikkiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, josko siitä joku vielä joskus maksaisikin.  

Opiskelu kannattaa, sillä aina oppii jotain uutta ja saa kehittää itseään, sekä vahvuuksiaan ja kokeilla rajojaan. Uusiin ihmisiin tutustuminen on yksi suurista rikkauksista mitä voi olla. Kiitos ihanat Visut

4 kommenttia:

  1. Odotan innolla kuvia kisailusta...:D toivottavasti luvassa on huomenna hyviä kehityskeskusteluja.
    Me pidetään kyllä huolta uusista visuista :) Torstaina nähdään!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pidätte hyvän huolen ;). Nähdään ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi :)