Small Grey Outline Pointer -->

torstai 7. elokuuta 2014

Pop Up:in jälkeinen elämä

Pop Up on kohta enää muistoissa - Tallinmäki on palannut tavanomaiseen hiljaiseloonsa ja Kahvila Kyöpelikin sulkee ovensa elokuun lopussa. Lauantaina Tallinmäellä onneksi vielä tapahtuu Antiikki- ja keräilymessujen sekä 16.8 Ruukin Riemu- lastentapahtuman merkeissä. Koulu on alkanut Eurassa JO tänään ja paluu arkeen on kaikilla väkisinkin edessä...

Itse saan hetken hengähtää ja tämä viikko onkin kulunut lähestulkoon ilman minkäänlaista huolen häivää :D. Viime sunnuntaina lähdimme tyttärieni ja pojanpoikani kanssa pariksi päiväksi Tykkimäkeen. Vaikka kuumuus otti koville, päivät olivat ihanan rentouttavia ja lasten ilo sai mielen virkeäksi. Pojanpoikani on niin kiltti, reipas ja suloinen, että mummi saa olla ylpeä

 


Itselläni on vielä monenmoista mietittävää ja tehtävää liittyen esim. näyttötutkinnon kirjallisiin tehtäviin. Lisäksi on suunniteltava Visu-jengin illanistujaisia, Amazing Eura Racea, romanttista viikonloppua rakkaani kanssa, sekä mahdollisuuksia järjestää Joulumarkkinat.

Syyskuun lopulla Visut viettävät vielä viikon opintiellä; arviointien, maalauksien ja todistusten jaon merkeissä. Monella on varmasti mielessään jo kysymys: mitä tämän jälkeen? Koulutus on antanut jokaiselle meistä jotakin, mutta auttaako se työllistymisessä ja/tai jatkosuunnitelmien tekemisessä? 

Aistiunelmaa Pop Up antoi itselleni mahtavan kokemuksen, uusia kontakteja, tilaisuuden tutustua upeisiin kädentaitajiin sekä paljon, paljon oppia tilaisuuksien järjestämisestä. Välillä kantapään kautta, mutta niinhän sitä parhaiten oppii :)

Hetkeäkään en ole katunut, vaikka toki mielessä on välillä käynytkin kysymys: mihin ihmeeseen olen itseni (jälleen) saattanut? Ripaus - jos toinenkin - hulluutta selittänee tämän kaiken. Kaunis kiitos kaikille yhden unelmani toteutumisesta ♥. Lohdutukseksi/kauhuksi läheisilleni (taitavat sen jo tietää); uusia unelmia syntyy nopeammin, kuin toteutettuja. Mikä unelma valitaan?


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)