Small Grey Outline Pointer -->

maanantai 27. tammikuuta 2014

Jätelavoista hääkansioon

Usein jään miettimään miten ns. normaalit ihmiset kuluttavat aikaansa, esimerkiksi viikonloppuisin. Itse en siis luokittele itseäni normaaliksi ja jälleen kerran lähtiessämme sunnuntaina "kierroksellemme", mietin meneekö minun erilaisuuden tavoitteluni välillä liian pitkälle. Hauskaa se ainakin on.

Normaalien (?) pariskuntien ollessa sunnuntailenkillä (toisiinsa sointuvien ulkoilupukujensa kanssa), me suuntasimme etsimään jäte/vaihtolavoja. Niin romanttista ♥.  Löysimme lähes täydellisen lavan suunnitelmaani varten. Kerron ideasta lisää tarkemmin, kun saan projektini valmiiksi. Mieheni oli jälleen kerran innolla mukana ideoimassa ja oma, vaikeimman kautta mietitty, ajatukseni sai realistisemman kuvan päässäni. Looginen ajattelu on todella vaikeaa.

Illalla miettiessäni häälahjaa (tavallisuudesta poikkeavaa tietenkin), ajauduin lisäämään uuden kansion työpöydälleni: hääkansion. Ja kansio ei siis olekaan täynnä lahjaideoita, vaan ihan kaikkea muuta... Olisi niin ihanaa päästä suunnittelemaan omia häitä. Taidan suunnitella niitä ihan melkein vaivihkaa, sillä mieheni (miesystäväni siis) ei oikein ole lämmennyt ajatukselle. Mutta kun suunnitelma on valmiina, on mieheni varmasti jo ehtinyt kosia (täytyy jättää vinkkejä, miten ja missä sen pitäisi tapahtua). Nimimerkillä: Unelmia ja pilvilinnoja

Kuva täältä
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)