Small Grey Outline Pointer -->

tiistai 10. syyskuuta 2013

Sulo Vilenit ja minä

Tänään opiskelimme markkinoinnin saloja, mikä  on meille tuleville  visualisteille tärkeä ja samalla laaja aihe. Ehdimme kaiken rönsyilevän keskustelun (uskokaa tai älkää välillä nauroimme kyyneleet silmissä) lomassa perehtyä markkinoinnin historiaan/ kehitykseen ja tämän päivän trendeihin. Päivän anti oli vain pintaraapaisu aiheesta ja seuraava markkinoinnin opiskelupäivä onkin jo torstaina.

Vähän "kauhuissani" kuuntelin muiden innostuneita kommentteja mainoksista, shoppailuista ja heräteostoksista. Itse en suoranaisesti seuraa mainontaa (nyt siihen on alettava kiinnittää huomiota enemmän - siinä minulle läksyä), enkä todellakaan ole shoppailija. Vieläkin saan kylmiä väreitä muistellessani tuskastuttavaa käyntiä Keskisillä. Paniikki...

Opiskelutoverini tuntuivat lähes kaikki olevan varsinaisia Sulo Vileneitä, tyyliin: "Ku halvalla saa". Taitavat kärsiä jopa Sulo Vilen-syndroomasta :). Tämä toki heille ilolla suotakoon, mutta tunsin itseni eri kastiin. Mikä sinänsä on ok, koska elämässäni pyrinkin erilaisuuteen ja omaan polkuuni. Opettaja heittikin ilmaan lauseen, että olisin asian suhteen introvertti. Olen itseäni ja persoonaani tutkinut vuosien varrella, eikä tämä toteamus mennyt metsään. Näistä sanahirvioistä, kuten introvertti, koen enemmänkin olevani (luova) individualisti. Molemmat luonteenpiirteen kuvailut ovatkin osittain päällekkäisiä ja kohdallani osuvia. Olen joka tapauksessa ylpeä omasta minäkuvastani, vaikka ihailenkin toisten spontaaniutta ja heittäytymistä.
 
Kuva Ylen arkistosta (muokattuna)




Jos haluat lisätietoa introvertistä tai luovasta individualistista, niin jatka lukemista.


Introvertti on henkilö, joka on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan joskus henkilöä, joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta.  Introvertit tarvitsevat omaa rauhaa ”ladatakseen akkujaan”.

Introvertit ovat hiljaisia ja varautuneita, minkä kovaääniset ekstrovertit usein sekoittavat itseluottamuksen puutteeseen. He toimivat usein älyä tai logiikkaa vaativissa tehtävissä, mutta painottavat vähemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja ihmissuhdetaitoja.

Tyypillinen introvertti on hiljainen, itseään tutkiskeleva  ja varautunut, hän pitää hyvin järjestäytyneestä elämästä eikä luota impulsiiviseen päätöksentekoon. 

Lyhennelmä osoitteesta:                                             http://fi.wikipedia.org/wiki/Introvertti_ja_ekstrovertti

Introvertit ovat hiljainen vähemmistö yhteiskunnassa. Noin kolmannes ihmisistä voidaan luokitella introverteiksi. Introvertit puhuvat vain kun heillä on asiaa. Ns. small talk eli jutustelu merkityksettömistä aiheista on useimmille introverteille sietämätöntä.  Introvertit ovat useimmiten individualisteja. He eivät seuraa sitä mitä muut tekevät, vaan haluavat ajatella omasta puolestaan. Siksi he usein haastavat vakiintuneita sosiaalisia käytäntöjä. Introvertit harvoin seuraavat mitään trendejä.

Lyhennelmä osoitteesta:


"Minähän en trendejä seuraa"


Luova individualisti  


Individualistit ovat syvällisiä, tunteikkaita ja aidosti yksilöllisiä ihmisiä. He kokevat elämän monipuoliset sävyt herkästi ja oivaltavasti ja ammentavat usein tarkkanäköistä luovuuttaan sekä työhönsä että yksityiselämäänsä. Tunteet ovat  tärkeä mittari.  Heillä on ainutlaatuinen kyky muuntaa kokemuksensa, vaikeat ja raskaatkin, merkitykselliseksi kauneudeksi. Heille on tärkeää, että heidän yksilöllinen kädenjälkensä näkyy kaikessa, mitä he tekevät. Usein he löytävät jonkin taiteellisen ilmaisumuodon sisäiselle maailmalleen, mutta yhtä hyvin he voivat ammentaa luovuuttaan työhönsä, harrastuksiinsa tai pukeutumiseensa.  


Parhaimmillaan: luova, syvällinen ja ilmaisuvoimainen
Huonoimmillaan: loukkaantuva, oikutteleva, ylitunteellinen
Heitä motivoi aitous ja yksilöllisyys

Lyhennelmä osoitteesta:


Individualisti miettii omia tuntemuksiaan, usein ja syvästi, on yksilöllinen, ei seuraa laumaa, ei ole perässä kulkija, tekee oman ajatuskulkunsa mukaan asioita, oman tiensä kulkija, usein juuri taiteilija, joka tekee persoonallista taidetta, olipa laji kuin laji. Ei mukaudu esim. taiteessaan muitten mielipiteisiin ja tahtoon. Omaa vahvan näkemyksen tekemisiinsä ja tukeutuu niihin, eli omaan tunteeseensa ko. asiasta. Luovii luovasti.


Katkelma osoitteesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)