Small Grey Outline Pointer -->

perjantai 20. syyskuuta 2013

Sateenkaaren päässä odottaa aarre

"Jokaisella ihmisellä maan päällä on aarteensa, joka odottaa löytämistään."

- Paolo Coelho -

Harjoittelimme eilen piirtämistä ja alkuvaikeuksien jälkeen sentään syntyi tulosta. Täysin tyytyväinen en tuotokseen ollut, joten opettelemista riittää. Piirtäminenkin on laji, jota ei opi muuten kuin sitä tekemällä. Jos sittenkään... Nyt pitäisi löytyä tahtoa, rohkeutta ja aikaa harjoittaa tätä "taitoa" itsessään. Tämä hitaasti lämpeävä luonteeni aiheutti taas tuskaa ja alkuun pääseminen tuotti ongelmia. Taisimme jokainen antaa kaikkemme päivän aikana ja perjantaipullo-arvonta (kenen loistava idea se olikaan? - hyväksi muuten todettu) olikin tervetullut katkos päivään. Eikä ketään harmittanut, että pullon voitti oma taiteilijamme, eikä se, että päivä oli torstai :). Tunteet kävivät tosin kuumina suunnitellessamme saunailtaa, mutta saimme lyötyä päivän lukkoon. Olisi hienoa, jos kaikki pääsisivät paikalle ♥.

Löytyykö sateenkaaren päästä aarre?
 
Sitä lähden selvittämään nyt viikonloppuna. Jokaisen sateenkaaren päästä löydämme itsemme ja aarre löytyy sydämestämme. Onnellisista hetkistä, läheisyydestä, uuden kokemisesta, kauneuden näkemisestä ympärillämme. Myös surun hetket ovat aarteita, sillä ilman niitä emme arvostaisi onnea, hyviä hetkiä. 

Sanotaan, että onni löytyy arjesta, mutta tänä viikonloppuna aion viedä sateenkaaren etsimisen luxus-tasolle. Vietämme mieheni kanssa romanttista luonto- ja kulttuuriviikonloppua. Tästä lisää myöhemmin. Nyt latinalaisrytmien myötä lähden valmistautumaan tulevaan, rakkaudentäyteiseen "minilomaan". Que tenga un buen dia

Antonio Banderas - Cancion del Mariachi    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)